En varmasti olisi niin tietoinen nykyisestä tilanteesta vanhusten hoidossa, mikäli en olisi tutustunut  mummoon, joka asui samassa talossa kuin me.

Hän pääsi loppujen lopuksi kaupungin hoitokotiin, joka sitten yhtäkkiä myytiin ja vanhukset siirrettiin Attendon uuteen hoitokotiin. Vanhat tilat jäivät hyväkuntoisena tyhjilleen ja ovat tyhjät edelleen! Jotai .hyvin outoa tapahtui...?

Mummo on nyt 92vuotta ja makaa päivät pitkät sairaalavaatteissa sängyssä. Outoa on henkilökunnan heikko tietotaiso. Meille kerrottiin, että tilat ovat Attendon, kaikki muu henkilökunnasta ruokailuun ja siivoukseen on kaupungin. Tällä viikolla sain kaupungilta Hyvinkää tiedon, että palvelut tulevat Attendolta.

Eilen kävimme taas mummoa tervehtimässä ja hän oli kovin nälkäinen. Ruoka aika oli ollut juuri ja kävin kysymässä, onko mummo saanut ruokaa. Kukaan ei osannut vastata. Katsoivat toisiaan.... Onneksi meillä oli paljon ruokaa mukanamme ja mummo sai vatsansa täyteen. TÄMÄ ON TOTTA!

kysymme hoitajilta mitä vaan, eivät osaa vastata. Joku lääke annetaan mutta mikä! Eivät tiedä.

Surullista on, että sukulaisia on ainoastaan poika ja  tyttörentytör Ruotsissa ja tyttärenpoika Pohjanmaalla. Tytär kuoli yhtäkkiä hsimasyöpään joulukuussa.

Nyt odotamme, mitä tämä hallitus ja eduskunta saa aikaiseksi.....