Oli hyvin hiljainen Palmusunnuntai meillä. Yhtään virpojaa ei näkynyt koko pivänä. Omat lastenlapset ovat jo niin isoja, etteivät enää käy virpomassa. Harmi. Olin kyllä pussillisen suklaamunia varannut mutta ne jäivät odottamaan pääsiäistä. Silloin saamme tyttären perheen pääsiäisillalliselle. Poika on perheineen silloin jo matkalla USA:n, jossa tutustuvat pojan entiseen opiskelupaikkaan ja ystäviin siellä, sekä NewYorkiin, jossa käyvät Bostonin jälkeen. Tämä taitaa olla niitä viimeisiä matkoja koko perheen kanssa. Vanhempi tytär on kohta 16 vuotta, joten hänellä alkaa olla omat menot ja matkat.

Päivä on ollut sateinen meilläkin mutta onneksi pääsimme kuitenkin sauvalenkille. Kyllä tulee niiin hyvä olo, kun saa itsensä liikkeelle.

Kesäaikakin sitten alkoi mutta ainakin minun sisäinen kelloni on vielä talvitunnelmissa.

Tässä Ingen kortissa siskot ovat Pääsiäistunnelmissa:

IMG_3322.jpg

Hyvää Pääsiäisen aikaa meille kaikille.