Maiju 14v, soitti eilen aamulla klo 8.30, että on nukkunut liian pitkään ja eka tunti koulussa on jo pitkällä. No, minä hyppäsin vaatteisiin ja ajoin heille ja vein tytön kouluun. Sovittiin, että tulee meille koulun jälkeen ja lupasin hakea jos haluaa. Kännykkä oli unohtunut kotiin ja isänsä soitti ja kertoi, ettei Maiju voi meille tulla, koska hänellä on lääkäriaika heti koulun jälkeen. Siinä pohdittiin, että mitäs nyt tehdään ja lopulta sanoin, että menen odottamaan koulun pihalle ja vien hänet sinne lekurille. Tyttö ihmetteli, että mitä nyt, kun istuin autossa, koulun pihalla, odottamassa.  Turha reissuhan siitä sitten tuli, koska hän muisti lääkärillemenon  ja kertoi, että ajatteli sen jälkeen tulla meille.  Hehheh, että semmoinen aamu!

Tänään siskonsa Aino soitti koulun jälkeen ja pyysi hakemaan meille. Jotenkin tuntuu, että Aino halusi myös tulla, koska isosiskokin oli ollut.  Meillä oli hauska iltapäivä  ja taas pelattiin ja tehtiin lasten ristikoita ja vietiin pari ratkottua jo postiinkin. Sitten olikin jo aika lähteä kuoroharkkoihin, joten perjantai meni joutuisasti hänen kanssaan.

Kuvassa Aino välipalalla. 

IMG_2242-normal.jpg

Aina noita kuvia pitää ottaa....