Viiden päivä jo kuvaa tuulta, ei kuitenkaan sadetta. Välillä aurinkokin on paistanut mutta iltaisin on mukavan viileää kun lähdemme katselemaan ruokailupaikkaa...

Joko helteestä tai jostain muusta, on vatsani vähän sekaisin ja otinkin eilen kaksi vatsalääkettä varmuuden vuoksi. Nyt on olo hyvä.

Täälä on katutyö kesken aivan meidän talomme edessä. Aikamoinen "pelto", onneksi ei enää vettä kuopissa. Saa nähdä, valmistuuko tämä osuus katua koskaan.

Miehet lätivät golffaamaan ja itse lähden shoppailemaan; uimapuku itselleni ainakin on löydettävä. Samalla käyn katsomassa silkkejä tutulla vaatturilla. Olen ostanut silkkikankaita tyttärelle verhoiksi ja itsellekin verhokapan teettänyt silkistä. Kaunista ja laskeutuvaa. Luonnonsilkin hibta on noin 30 euroa/m eli saman hintaista kuin hyvälaatuinen puuvilla Suomessa.

1288574547_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kuvassa uusin kauppakeskus Central Festival. Olimme perjantaina pyörillä kaupungilla ja otin kuvan kadun puoleisesta siäänkäynnistä. Kerroksia on seitsemän ja kaikenlaista kaunista tavaraa on astastoista vaatteisiin.

Mukavaa alkanutta viikkoa!