Eilen kävin hammaslääkärillä. Kävin, taitaa olla pikkuisen väärä sana koska viihdyin siellä yli tunnin, siis lääkärin käsittelyssä.

Ensin tehtiin perusteellinen tarkastus, jonka yhteydessä huomattiin yhden, noin 20 vuotta sitten paikatun poskihampaan yhdessä juurikanavassa ongelma. Röntgenkuvan jälkeen päätettiin sitten avata juurikanavat, kaikki kolme ja niin tehtiin. Nyt hammas on kuin uusi ja koko aikana ei ollut kipuja. Tunnin istuin suu auki mutta hienosti meni, eikä edes leukaluut olleet kipeinä....

Sitten hintaan: kaikkineen, kuvineen ja tarkastuksineen maksoi tämä noin 25 euroa! On siinä ihmettelemistä meikäläisellä. Hienot ja aivan uudet koneet ja laitteet, kaksi hammaslääkäriä ja yksi hoitaja ja ystävällinen palvelu. Siinä koko paketti.

Rouva hammaslääkäri kertoi, että hakee tyttären koulusta ja pian odotushuoneen puolella istuikin noin 6-vuotias tyttö katselemassa lasten piirrettyjä. Jotenkin kotoista ja mukavaa....

 En osaa ajatella vastaavaa Suomessa.

(Sukulaisissa on sekä hammaslääkäreitä että hoitajia.)