Kovin hiljaista on kaupungissa näin lomien aikaan. Kaupunkimme pikkutorikin on hiljainen, eikä myyjiäkään ollut tänäaamuna kuin muutama. Hain tuoreita siikliperunoita, jotka ovat meidän herkkulaatua.

Tänään saamme vieraaksi miniämme äidin, 81-vuotiaan reippaan mummin, joka on myös isomummi. Hän asuu kaksiossa, joka on kuin nukkekoti. Kaunista uutta ja vanhaa. Hänen elämänsä muuttui joitakin vuosia sitten kun miehensä päätti yhtäkkiä antaa kaiken perittävän pojalleen. Tyttäret ja äiti eivät ymmärtäneet päätöstä ja lopulta tämä vanha aviopari erosi. Ikävä loppu avioliitolle. Takana oli aivoinfarkti ja sydänleikkaus ja niistä oli selvitty. Uskomatonta mutta valitettavasti totta.

Päivän lehdessä julkaistiin vuodatukseni terveyskeskuksen vuodeosaston ongelmista. Saa nähdä, tuleeko vastinetta!

Odotellen,